Naisille kotivoitto Viinijärvestä

12.7.2008

Mari Salmela onnistui mailan varressa kolmen juoksun arvoisesti.
Mari Salmela onnistui mailan varressa kolmen juoksun arvoisesti.
Anu Koivuaho toi tänään kaksi juoksua ja löi yhden.
Anu Koivuaho toi tänään kaksi juoksua ja löi yhden.

Naisten ykkösjoukkue pelasi lauantaina pilvisessä säässä Viinijärven Urheilijoita vastaan. Kotijoukkue vei pelin jaksoin 1-0.

Pelin ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta melko vaisun oloinen. Hutunkeiton voittanut Viinijärvi onnistui tekemään pelin avausjuoksun hyvällä kolmospuolen välilyönnillä. Haapajärvellä tuntui olevan vaikeuksia saada etenijää kentälle, eikä se myöskään onnistunut tekemään yhtäkään juoksua ensimmäisen sisävuoronsa aikana.

Toisessa vuoroparissa Pesä-Kiilat pelasi todella kovaa ulkopeliä, ja noin viiden minuutin kuluttua vuoronvaihdosta PeKi oli taas sisällä. Mutta myös Viinijärvi pelasi hyvää ulkopeliä, ja Pesä-Kiilojen vaihdot tuntuivat olevan hukassa.

Kolmannessa vuoroparissa juoksuja tehtiin hieman enemmän. Viinijärvi sai jälleen kolmospuolen välilyönnillä juoksun, mutta kolmas palo tuli pian tämän jälkeen. Haapajärvikin sai avattua juoksutilinsä Mari Salmelan lyödessä läpi kakkospuolelta, tuloksena yksi juoksu. Pian tämän jälkeen Anu Koivuaho tasoittaa pelin tilanteeseen 2-2. Neljännessä vuoroparissa Viinijärven sisäpeli jäi jälleen lyhyeksi, mutta Pesä-Kiilatkaan ei onnistunut juoksun teossa vaikka pyöritti kolmostilannetta pitkään vuoronsa lopussa.

Toisen jakson Haapajärvin aloittaa todella vahvasti. Pesä-Kiilojen ensimmäisen juoksun lyö Hanne Kähtävä, tuojana numero 1 eli Anu Koivuaho. Heti perään lyövät sekä Elisa Oravakangas että Marjo Salolahti molemmat yhden juoksun. Haapajärvi vaihtoi hyvin, ja Viinijärven ulkopelin pienen sähläyksen ansiosta sai myös neljännen juoksun. Viinijärven sisäpeli tuntui olevan hieman sekaisin Pesä-Kiilojen vahvan sisävuoron jälkeen, eivätkä vierailijat onnistuneet juoksun teossa. Toisessakin vuorossa Haapajärvi pelasi vahvasti, mutta ei saanut aikaan juoksuja. Viinijärvi sen sijaan avasi toisen jakson juoksutilinsä lyömällä yhden juoksun.

Kolmannessa vuoroparissa Pesä-Kiilojen Niina Tiitto lyö läpi kolmospuolelta, tuloksena oli yksi juoksu. Hetkeä myöhemmin Niina vaihdettiin kakkoselta kolmoselle, jonne tämä kerkesi kompastumisestaan huolimatta. Viinijärvi sai hieman kasattua sisäpeliään, Soja Westersund rakensi ajolähdön, josta seuraavaksi lyömään tullut Saara Palomäki lyö juoksun. Viinijärvi pyörittää ajolähtöä, ja hetkeä myöhemmin Jenny Remes lyö myös juoksun.

Viimeisen vuoroparin alussa PeKin voitto alkoi näyttää jo selvältä, ja se tyytyi kaunistelemaan voittonumeroita. Haapajärvi löikin kaiken kaikkiaan 8 juoksua. Kunnareita näistä oli kaksi, lyöjinä olivat Niina Tiitto ja Marjo Salolahti. Viinijärvi näytti aloittavan vahvasti, ja rakensi heti ajolähdön. Tytti Räsänen läpäisi tästä tilanteesta kolmospuolen, ja tuloksena oli kaksi juoksua. Viinijärvellä ei kuitenkaan saanut enää aikaiseksi juoksuja, vaan peli päättyi Haapajärven 1-0 (2-2, 14-5) voittoon.

Pelissä palkittiin kotijoukkueelta hienon kuperkeikan tehnyt Niina Tiitto (I) ja hyvin pelannut Marjo Salolahti (II). Vierailijoiden palkinnot nappasivat Jenny Remes (I) ja Saara Palomäki (II).

Paavo Laurila