Sarja-avauksesta piste
18.5.2013
Lauantaina pelatusta Pesä-Kiilat - Loimaa pelistä jäi piste Haapajärvelle. Peli päättyi jaksoin 1-2 (5-2, 4-6, 0-3) Ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, ja onnistujia jaksolla olivat erityisesti Tuomas Määttälä, Joonas Rajala ja Miika Saari. Ensimmäisen juoksun jaksolla toi Mikko Kähtävä vapaataipaleella. Toisella jaksolla Loimaa pääsi myös pelin juoneen mukaan, ja se siirtyikin jo 5-1 johtoon, ennen kuin kotijoukkue heräsi takaa-ajoon. Pesä-Kiilojen kavennusjuoksujen teon aloitti Lauri Vedenpää lyömällä kunnarin tyhjään kenttään. Vedenpää toi tulpajuoksun Petri Huhtalan lyönnillä ja vielä Miika Saari kotiutti Huhtalan. Jaksovoittoon tarvittavia juoksuja ei kuitenkaan enää onnistuttu tekemään. Supervuorossa Loimaa onnistui kotiutuksissa, kotijoukkue ei, joten pelistä jäi piste Pesä-Kiiloille ja Loimaa vei kaksi. Ottelun palkitut Pesä-Kiiloista ykköspalkinnon pokkasi Tuomas Määttälä ja kakkosen Jari Ylipahkala. Loimaan palkitut olivat ykköspalkinnolla neljä juoksua lyönyt jokeri Marlo Jaakkola ja kakkosella Sebastian Jaakkola. Ottelutilastot Bittilähteen sivuilla
|